Kisakevät starttasi Pietarsaaressa Tinttien tahdissa

15.1.2017

Seinäjoen Taitoluistelijoiden kilpailuvuosi 2017 käynnistyi Pietarsaaren kutsukilpailuissa lauantaina 14.1. Kevätkausi sai hyvän startin: kisoissa nähtiin monta varmaa ja vauhdikasta suoritusta.

Parhaasta tulossaldosta vastasivat tällä kertaa kaikkein nuorimmat kilpailijat, Tintit. Sarjassa Erica Reinikka otti voiton ja Eimi Koivuluoma sijoittui pronssille.
-Tintit suoriutuivat kisoista upeasti, hehkuttaa valmentaja Miisa Koivumäki.  -Kukin teki parhaan suorituksensa ja se näkyy tuloksissakin.

Myös muissa sarjoissa tuli onnistumisia. Mineissä sekä Silmuissa ohjelmat olivat valmentajien toiveen mukaan vauhdikkaita. Taitajissa Isa Ojajärvi luisteli omalla tasollaan varmasti ja puhtaasti. Aluejunioreissa Elli Hämäläisen hyvään suoritukseen lipsahti muutamia pieniä virheitä.

-Monien luistelijoiden mielestä tähän saumaan tuli kauden paras suoritus! valmentaja Koivumäki iloitsee.

Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä! Tammi-helmikuussa kilpaillaankin jokaisena viikonloppuna joko yksinluistelussa tai muodostelmassa. Lisää tuloksia saadaan jo tänä viikonloppuna, kun Riihimäellä luistellaan SM-noviisien valintakilpailuit sekä Tampereella Tapparan järjestämät muodostelmaluistelun kutsukilpailut.

Tulokset / Jeppis Skatingin järjestämät kutsukilpailut, Pietarsaari, 14.1.2016
 

Tintit (19 luistelijaa)

1. Erica Reinikka (SeiTL) 22,00 tähteä
2. Iines Kuusinen (KK) 21,00
3. Eimi Koivuluoma (SeiTL) 19,00
..
Sarjan muut seinäjokiset osallistujat luistelujärjestyksessä:
Aino Eerikäinen (SeiTL)
Wilma Yrjänäinen (SeiTL)
Tiiu Ojajärvi (SeiTL) ** Erityismaininta: Reipas esitys
Julia Rauhala (SeiTL) ** Erityismaininta: Kaunis vaakaliuku
Sara Kivimäki (SeiTL)
Elle Orell (SeiTL) ** Erityismaininta: Kuuntelit musiikkia hyvin
Iida Pihlaja (SeiTL)
Elsa Niemistö (SeiTL)
Sanni Ruohoniemi (SeiTL)
Ellen Nurmela (SeiTL)
Julia Ahvenniemi (SeiTL)

Minit 2008-2009 (13 osallistujaa)

1. Tara Shretsa (OLK) 24,25
2. Klaara Kivistö (KK) 21,75
3. Juuli Martikainen (OLK) 21,50
..
Sarjan seinäjokiset osallistujat luistelujärjestyksessä:
Iida Kulkas (SeiTL) ** Erityismaininta: Varma suoritus
Liinu Kohtanen (SeiTL)

Minit 2007 tytöt (17 osallistujaa)

1. Netta Saarenpää (OLK) 48,57
2. Aina Kääriäinen (OLK) 45,50
3. Juulia Alenius (OLK) 43,50
..
6. Lotta Kivelä (SeiTL) 41,25 ** Erityismaininta: Iloinen esitys
7. Helena Rauha (SeiTL) 39,75 ** Erityismaininta: Pehmeä perusluistelu
9. Maia Keski-Huikku (SeiTL) 36,75
10. Maiju Kangas (SeiTL) 33,50 ** Erityismaininta: Tsemppipalkinto
12. Elvi Kangas (SeiTL) 27,50
15. Maija Rajala (SeiTL) 22,00
16. Adela Ojajärvi (SeiTL) 21,00

Minit 2007 pojat (1 osallistuja)

1. Onni Thakkrathok (SeiTL) 27,50 tähtäe

Silmut B (19 osallistujaa)
1. Anni-Maria Olkinuora (VLK) 50,33 tähteä
2. Iiris Kalliokoski (VLK) 48,33
3. Pihla Koistinen (RoiTa) 46,00
..
4. Hilla Kangas (SeiTL) 45,00
12. Nella Mäkelä (SeiTL) 38,67
14. Amelie Koivuluoma (SeiTL) 38,00

Taitajat 1999-2003 (12 osallistujaa)

1. Rebecka Hassel (KK) 42,75
2. Katja Korhonen (TaiKa) 41,75
3. Alva Wargh (JeS) 40,25
..
12. Isa Ojajärvi (SeiTL) 26,25

Silmut A (8 osallistujaa)

1. Selma Pesole (OLK) 51,50
2. Sani Tieranta (RoiTa) 48,50
3. Sanna Pennanen (OLK) 47,50
..
6. Sini Hirvilampi (SeiTL) 44,00

Aluejuniorit (10 osallistujaa)

1. Alisa Flinck (KK) 52,75
2. Iiris Törrönen (OLK) 52,25
3. Veera Lehmuskallio (JeS) 48,00
..
5. Elli Hämäläinen (SeiTL) 40,75