Tanja Mikkilä

Moikka,

olen Jyvääskylästä lähtöisin oleva elämäntapaluistelija,  jolle tärkeitä asioita elämässä ovat perhe ja läheiset, juoksu ja piirtäminen.

Polkuni on johtanut sellaiseen vaiheeseen, että vastuullani on Seinäjoen muodostelman päävalmentajan tehtävät. Vastuujoukkueeni ovat kaudella 2026-2027 energinen minimuokka ryhmä RiverKids, vauhdikas juniorijoukkue RiverPearls sekä oppimishaluinen aikuisjoukkue Riverettes. Ilokseni saan toimia myös inspiroivan jäätanssipari Pasi&Alfiya kanssa.

Valmentamisessa palkitsevinta on saada olla osa harrastajien tätä elämän vaihetta, jossa saamme luoda yhteisiä muistoja. Uteliaisuus sekä uusia juttuja avoimin mielin kokeileminen ovat tärkeitä arvoja joita harrastajien kanssa yhdessä saamme kokeilla.

Olen opiskellut ammattivalmentaja -ja valmennuksen erikoisammattitutkintokoulutuksen ja muodostelmaluistelun 2 tason koulutuksen sekä useita täydennyskoulutuksia mm. jäätanssin perusteet, soolojäätanssi, taitovalmennus  ja koreografia.

Olen myös osallistunut ISU Global Coaches seminaariin Berliinissä 2014 ja ISU valmentajaseminaariin Vierumäellä 2017. Olen kiinnostunut ihmismielestä ja suorituskyvyn psykologiasta. Olen käynyt viimeisimmäksi psyykkisen valmennuksen EduFocus koulutusohjelman 2023  ja EduFocus 2 jatkokoulutusohjelman 2024.

Seinäjoen Taitoluistelijoiden muodostelmaluistelun lajilinjan tavoitteena on olla laadukas kasvattajaseura. Toiminnassamme tärkeitä arvoja ovat  urheilijoiden kehittyminen ihmisinä, urheilijoiden hyvinvointi ja monipuolisten taitojen vahvistaminen. Muodostelman valmennustiimimme tavoitteena on olla kehittyvä, innostava ja helposti lähestyttävä. 

Less perfect, more fun!

Tanja