Jennika Rislakeus

Olen Seinäjoen taitoluistelijoiden oma kasvatti aloitettuani luistelukoulun 5 vuotiaana. 

Kipinä luisteluun syntyi heti, tai oikeastaan jo kotilattialta television ja villasukkien siivittämänä. 


Rakkaus lajiin ja ohjaamiseen on kantanut tähän päivään ja jatkuu edelleen. 

Oman urani luistelijana päätin 2007 kilpailtuani mm. esialokkaissa, debytanteissa,noviiseissa ja junioreissa n. 10 vuoden ajan.

Ohjaamisen aloitin 2003 luistelukouluissa ympäri maakuntia.

Nyt toimin seurassamme I-tason tuntivalmentajana yksinluistelijoiden puolella. 


Olen ammatiltani nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaaja, jota pääsen kivasti hyödyntämään tässä työssä.

On ilo kuulua tähän moniosaavaan ja mahtavaan joukkoon! 


Nähdään halleilla :)