RiverFalls- joukkue otti 1.valintakilpailusta kultaa ja yksinluistelijat ylsivät kymmenen parhaan joukkoon Rovaniemellä

5.12.2017




Yksinluistelun Kansalliset Noviisit osallistuivat 1. valintakilpailuun viime sunnuntaina Rovaniemellä. Tänä vuonna Noviiseilla on mahdollisuus kerätä pisteitä kolmesta eri kilpailusta ja pisteiden perusteella tavoitella paikkaa kanssallisten noviisien kulta- tai hopeafinaaliin. Näitä kilpailuja ovat Noviisien Inter Club kilpailu sekä 1. ja 2. valintakilpailu.

Sunnuntaina koettiin onnistumisia ohjelmissa ja luistelijat onnistuivat ja suurin osa pääsi jo perustasolleen ohjelmissaan. Sini Hirvilampi ja Aava Kangas sijoittuvat 10 parhaan joukkoon ja heillä on mahdollisuus tavoitella kerätyillä pisteillä hopeafinaali paikkaa kevään loppukilpailuissa. 2. valintakilpailuissa on vielä kaikilla seitsemällä luistelijallamme mahdollista parantaa vielä pistesaldoaan ja kultafinaalipaikkoja on mahdollisuus saavuttaa hyvällä pistesaldolla ja onnistuneella luistelulla.

 

Muodostelmaluistelijoista kisoihin osallistuivat tulokasjoukkue RiverDolls ja noviisijoukkue RiverFalls. “Dollsit” luistelivat onnistuneesti ja ilmeikkäästi pirteän “Kesänlapset” ohjelmansa saavuttaen sillä hienosti neljännen sijan pistein 51,50. “Joukkueen taivoite olla viiden parhaan joukossa täyttyi ja saimme arvokasta palautetta, jonka pohjalta alammekin nyt työstää ohjelmaa entistä paremmaksi.” kommentoi Janina Ahokas, joukkueen vastuuvalmentaja. Seuran muodostelmaluistelijoiden päivä huipentui noviisijoukkueen kultaiseen valintakisamitaliin, joka on seuran historian ensimmäinen. “Joukkue esitti herkän “Ilmatar” ohjelmansa upeasti ja oli mahtava nähdä, että kova työ palkittiin. Valmentajana tulos tuo varmuutta siitä, että harjoittelun suunta on oikea ja varmasti lisää myös luistelijoiden motivaatiota entisestään. Näistä asetelmista on hyvä jatkaa seuraavia koitoksia kohti!” sanoo Ahokas.

 

Tulokset, Yksinluistelu, Noviisit (29 OSALLISTUJAA)

1.Alicia Franck ETK, 41,69, 2. Angelina Morozyuk LT, 41,63, 3. Pinja Tiainen TL, 41,03….8. Sini Hirvilampi SeiTL, 37,22, 9. Aava Kangas SeiTL, 37,05, 19. Matleena Haapala SeiTL, 33,12, 27. Salla Luhtala SeiTL, 29,18, 29. Venla Hautaniemi SeiTL, 26,03

 

 

Tulokset, Muodostelmaluistelu, Tulokkaat (8 JOUKKUETTA OSALLISTUI)

1, Minitähdet, OLK,  75,25, 2. Snowflakes MerTa 62,75, 3.Sparkling stars RoiTa 62,50, 4.RiverDolls SeiTL,51,50

 

Tulokset, Muodostelmaluistelu, Noviisit (6 JOUKKUETTA OSALLISTUI)

1.RiverFalls SeiTL, 71,50, 2.RockingBlades TapTL, 70,00, 3.IceBreakers MerTa, 69,00