Prinsessa Ruusunen v. 2006

Kuva-albumi

Prinsessa Ruusunen

Ensimmäinen näytös

Elipä kerran kauan sitten kaukaisessa maassa kuningas Stefanus kauniin kuningattarensa kanssa. Kuningaspari oli jo monta vuotta toivonut lasta ja lopulta heidän toiveensa toteutui. Heille syntyi tytär, jolle he antoivat nimeksi Aurora. Pienen prinsessan oli määrä mennä naimisiin naapurivaltakunnan prinssi Filipin kanssa ja yhdistää valtakunnat.

Syntymän kunniaksi päätettiin pitää suuret juhlat, joihin oli kutsuttu kaikki; kaupunkilaiset, aatelisnaiset, ritarit sekä haltijakummit. Vaan yhtä ei oltu kutsuttu ja hän oli Pahatar, pahuuden noita, joka siitä huolimatta saapuu paikalle ja halusi antaa myös lahjansa prinsessalle. Lahjan, jossa, prinsessa pistäisi sormensa värttinään ja kuolisi ennen kuin aurinko laskisi hänen kuudentenatoista syntymäpäivänään.

Mutta Ilomieli yksi haltijakummeista, ei ollut vielä antanut lahjaansa. Hän ei voinut poistaa kirousta, mutta hän pystyi muuttamaan kuoleman uneksi, josta rakkauden suudelma voisi Auroran herättää.

Hyvät haltijakummit pyysivät kuninkaalta ja kuningattarelta, että saisivat viedä prinsessa Auroran turvaan kauas metsään. Raskain sydämin kuningas ja kuningatar luopuivat kauan kaipaamastaan pienokaisestaan.

Pahatar, pahuuden noita, oli kuudentoista vuoden ajan lakkaamatta etsinyt prinsessaa löytämättä hänestä jälkeäkään. Saman ajan olivat Haltijakummit kasvattaneet Ruususta metsässä pienessä mökissä kuin omaa tytärtään. Haltijakummit ja Ruusunen elivät onnellista
ja vaatimatonta elämää pienessä mökissä.

Kuusitoista vuotissyntymäpäivän kynnyksellä Haltijakummit suunnittelivat Ruususelle yllätysjuhlaa. Järjestelyiden ajaksi Ruusunen häädetään metsään poimimaan marjoja ja siellä leikkiessään eläinystäviensä kanssa hän kohtaa unelmiensa prinssin.

Haltijakummien taikoessa juhlia taikasauvoillaan, pienestä mökistä leijailevat taikakipinät alkavat kiinnostaa Pahattaren korppia.

Ruususen saavuttua takaisin mökille haltijakummit kertovat hänelle hänen olevan prinsessa Aurora ja että hänen on palattava takaisin linnaan ja hänen on määrä mennä naimisiin prinssi Filipin kanssa. Ruusunen kertoo tavanneensa metsässä unelmiensa prinssin ja itkien pyytää, ettei hänen tarvitsisi palata.

Korppi kuulee tämän ja vie tiedon Ruususen löytymisestä heti Pahattarelle. 


Toinen näytös

Kuusitoista pitkää vuotta on kulunut ja valtakunta odottaa prinsessa Auroran saapuvan. Kuninkaat suunnittelevat Auroran ja Filipin tulevia häitä ja yhteistä elämää. Myös Hovinarri iloitsee tulevasta tapahtumasta.

Prinssi Filip saapuu myös linnaan ja kertoo isälleen, ettei halua mennä naimisiin prinsessa Auroran kanssa vaan metsässä tapaamansa maalaistytön kanssa.

Haltijakummit tuovat Auroran linnaan ja antavat hänen rauhoittua yksin huoneessaan. Silloin Pahatar käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kutsuu Auroraa luokseen. Aurora ei pysty vastustamaan Pahattaren voimaa, vaan lähtee seuraamaan häntä. Pahatar onnistuu kuin onnistuukin ja Ruusunen pistää sormensa värttinään ja vaipuu sikeään uneen. Haltijakummit löytävät elottoman prinsessan ja päättävät vaivuttaa koko valtakunnan uneen.

Filip lähtee etsimään tapaamaansa maalaistyttöä ja joutuu Pahattaren ansaan. Pahatar kertoo prinssille maalaistytön olevan prinsessa Auroran ja ettei hän enää koskaan näe rakastaan.

Haltijakummit menevät pelastamaan prinssiä Pahuuden vuorelta. He onnistuvat pakenemaan linnasta, mutta Pahatar sekä korppi seuraavat heitä. Haltijakummit antavat prinssille totuuden miekan ja hyvyyden kilven, joiden avulla prinssi taistelee ja voittaa lopulta Pahattaren.

Haltijakummit vievät prinssin Auroran luo linnan torniin. Aidon rakkauden merkiksi Filip suutelee Auroraa ja koko valtakunta herää unestaan ja hääjuhla voi alkaa.


Rooleissa

Aurora                     Rislakeus Jennika
Prinssi (suuri)           Lehtola Miia
Pahatar                    Pöytälaakso Jenni
Kuningas Stefanus     Viertoma Katja
Flora                        Ala-Riihimäki Jenna
Fauna                       Hautamäki Piia
Ilomieli                     Koivumäki Miisa
Prinssin isä               Viitanen Sanna
Kuningatar                Kurunsaari Anni
Hovinarri                  Hämäläinen Emmi
Prinssi (pieni)            Viertoma Tanja
Korppi                      Koivumäki Viivi
Hovineiti                   Peurala Pauliina
Hovineiti                   Pulli Pilvi

Metsän eläimet
Ahokas Janina, Ahokas Jasmiina, Hietala Ani-Sofia,Hippeläinen Emilia, Honkaniemi Niina, Kivistö Emilia, Koivupuisto Karoliina, Kuusisto Nea, Kuusisto Oona, Loppi Tiia, Mäkynen Lotta-Maria, Rajamäki Alina, Wahlsten Erika, Vuorela Sara

Taikakipinät
Alarinta Elina - vihreä
Kantamaa Eveliina -punainen
Mäki Anni - sininen

Koti- ja keittiövälineet
Ahola Alina, Etula Rebecca, Haapala Aliisa, Hirvilammi Tiina, Hämäläinen Elli, Mäntylä Sara, Peurala Susanna, Seppelvirta Jasmin

Sotilaat
Falk Annika, Haapaniemi Vilma, Hirvilampi Heidi, Leppänen Emilia, Viljanen Emma

Aatelisnaiset ja ritarit
Jokinen Maria, Kitinoja Jenni, Kurunsaari Emmi, Kuusisto Eveliina, Munkki Mirka, Mäki Annika,Talvitie Satu-Sofia,Västi Jenna, Yli-Kahila Karoliina

Perhoset
Annala Jenni, Ruokamo Elisa, Tiensivu Jutta, Viitasaari Erika, Ämmälä Annukka, Ämmälä Lotta

Metsä
Etula Bettina, Haavisto Anni, Haavisto Iida, Harri Sofia Hillu Sanni, Komulainen Milla, Leppäniemi Hanna, Mäkelä Jenna, Männikkö Emmi, Saari Emmi, Sarkkinen Fanni, Tall Anniina, Vainionpää Anni, Varik Sanna-Tuuli
Ihamäki Aapo, Kivimäki Aleksi, Palo Arttu

Kukat
Eikkula Liisa.-Maija, Etelämäki Anniina, Haapala Eveliina, Heiskanen Sofia, Huhtamaa Jemina, Järvinen Emmi, Kulmala Lotta, Lehto Iida-Maria, Lehto Sanni, Leppälä Oona, Pajamäki Mila, Perälä Ronja, Piispanen Essi, Saarnisto Irene, Sulkunen Oona, Taipalus Joanna, Varjanto Jenna, Yli-Erkkilä Ronja

Kaupunkilaiset
Mörsky Riikka, Niemelä Jenna, Ojanperä Taru, Ojanperä Terhi, Valkama Jenna, Yli-aho Kira,
Gröhn Essi, Heiskanen Sofia, Kohtala Heidi, Kursula Aino-Elina, Rasku Emmi, Saarimaa Clarissa, Saarinen Riia, Immonen Essi, Immonen Terhi, Kekola Maria, Kitinoja Henna, Kursula Anna-Maija, Raski Nina, Taipale Tiia, Vierimaa Mari, Vierula Ramola, Vittasmäki Salla

 

Käsikirjoitus
Mäki Anni, Pöytälaakso Jenni, Rislakeus Jennika

Musiikit
Pöytälaakso Jenni, Rislakeus Jennika

Musiikkien miksaus
Pöntinen Sami

Koreografia
Alarinta Elina, Kantamaa Eveliina, Kurunsaari Emmi, Manner Jenni, Pöytälaakso Jenni, Rislakeus Jennika, Viitanen Sanna

Puvustus
Ahokas Ritva, Haapala Anu, Kivistö Paula, Kurunsaari Minna, Kuusisto Minna, Loppi Kaija, Pulkkinen Leena, Ruokamo Johanna, Saari Tuija, Wahlsten Tuula, muut avustajat

Lavastus
Hannu Viitanen ja luistelijoiden isät

Julisteen kuva
Kosola Katri