Historian havinaa


Valmentajat

Noora Hintsa 2016 (heinäkuu)-
Petra Ranta-aho 2014-
Tiina Pesonen 2013-2016 (toukokuu)
Riitta Bakker 2012-2015 (helmikuu)
Vladimir Kuksinsky ja Anniina Jokinen os. Mäkelä 2007-2012
Vladimir Kuksinsky ja Hanna Elo os. Potinkara 2006-2007
Kirta Hörkkö ja Hanna Potinkara 2006 (kevät)
Tamara Shilova 2004-2006 (tammikuu)
Anne Koskela 2003-2004
Vladimir Kuksinsky 2001-2003
Laura Niemi 2000-2001
Natasha Bobrina 1999-2000
Larissa Papchenko 1998-1999
Nuriya Pirogova 1997-1998
Merja Heikkinen 1995-1997
Berit Kaijomaa 1993-1995
Eeva Saha ja Aulikki Soini 1992-1993

 

Puheenjohtajat

Petteri Laamanen 2016-
Pauliina Suvisalmi 2013-2016
Tiina Yli-Karhu (ent. Mäki-Valkama) 2010-2013
Sinikka Koivumäki 2006-2010
Tiina Mäki-Valkama 2005-2006
Minna Rislakeus 2004-2005
Tiina Mäki-Valkama 1996-2004
Helena Hörkkö 1995-1996
Merja Suvisalmi (ent. Salo) 1992-1995


 

HISTORIAN HAVINAA

 

Kapeikko – nuoruutemme olohuone

Tänä päivänä hätistellään nuorisoa unille tietokoneiden, videoiden tai muiden teknisten vempainten ääreltä. Päivärytmit ovat muuttuneet ja jopa vaaditaan koulupäivien alkamista myöhemmiksi.

Miten ennen olivat asiat?

Kapeikko – seinäjokisten nuorten urheilupyhättö

Siellä seinäjokiset nuoret löysivät viihteensä kesäisin ja talvisin. Sieltä osasivat vanhemmat karhata lapsensa läksyjen ääreen, kotitöihin tai unille. Pienellä kentällä luistelutaito kehittyi akrobaattitasolle ja maailmalla aina mainittiinkin seinäjokisten hyvästä ja nopeasta luistelutaidosta. Seinäjoen Urheilijat ja Erkki Katila vastasivat kaunoluistelun ja pikaluistelun toiminnasta. Erkin työ kantoi hyvää satoa, sillä sankka oli se harrastajien joukko, joka osallistui harjoituksiin ja kilpailuihin niin talvella kuin kesälläkin.

Talvisin soittoiltojen lisäksi muutaman kerran vuodessa oli ilotulitusta ja silloin kansaa oli tungokseen asti. Kun kentältä sammutettiin valot ja ne noin 20 rakettia ampaistiin taivaalle, oli hetki huikea.

Pojat seurasivat tarkkaan, kuten silloin sanottiin kaunoluistelijoiden kahdeksikkoja, kolmosia, piruetteja, hyppyjä ym. Kentän himmeässä nurkassa pojat kokeilivat hokkareilla valssihyppyjä, vaakoja ja pyörimistä. Se oli hyvää luisteluharjoitusta. Talven kohokohta olivat myös kaunoluistelukilpailut ja –näytökset. Silloin naruneliön takana oli kansaa monen kerroksen verran. Eturivin paikka piti varata ajoissa.

Soittoiltoja oli viikossa kolme ja silloin kentälle vaellettiin kauppalan laitamilta asti, paljon oli aikuisiakin mukana. Kierrettiin rinkiä myötäpäivään yksin, kaksin tai ryhmissä. Monet pojat ottivat mukaansa remmin, jos vaikka saisi sillä vetää perässään jotain tyttöä.

Jotta jälkipolville jäisi jotain perintöä isoäitien ja –isien talvista, järjestää Seinäjoen Taitoluistelijat aina isänpäivänä soittoillan toimintansa tueksi. Ensimmäinen soittoilta järjestettiin –80 luvulla ja silloin siellä kuultiin pääasiassa Kapeikon musiikkia, Tiikerihaista Tonavan aaltoihin, Theeliä ja Malstenia.

Kenttämme vahtimestari – Lasse Luoma

Vahtimestarin, Luoman Lassen selkeä komento :”karikat pois ja uusia eväitä” oli sanaa korkeamman taholta. Eikä ollut sellaista juntturaa, joka sitä käskyä ei olisi totellut. Varmasti se oli monta kertaa katkeraa, kun oma joukkue oli maalin tappiolla ja tasoitus roikkui ilmassa. Lassen ääni oli kuin tuomarin loppuvihellys. Mistä hänellä oli moinen auktoriteetti? Vastaus oli yksinkertainen : Lasse oli äärettömän tasapuolinen, joustava, yhteistyökykyinen ja tunsi kauppalan klopit kuin omat taskunsa. Ei tarvinnut soittoiltoinakaan, jos oli rahaton, yrittää salaa aidan yli, kyllä Lasse koppinsa luukusta huusi :”Menkää koppiin lämmittelemään”. Monet olivat myös ne kerrat, kun hän lumikolalla aurasi koko kentän.

Uuden kentän valmistuessa siirtyivät pelit ja soittoillat sinne. Yleisö sai katetut tilat, mutta se läheinen tunnelma väljähtyi.

Jälkeenpäin voi vain todeta, että tuskin kenelläkään on jäänyt Kapeikolta ikäviä muistoja. Se antoi nuorille hyviä rakennusaineita tulevalle elämälle ja sekä fyysistä että henkistä pääomaa aikuisuutta varten.

Sattui ja tapahtui

Liisa Järvinen päätti mennä katsomaan taitoluistelukilpailuja. Koska kilpailijat pääsivät ilmaiseksi kentälle, päätti Liisakin osallistua näihin piirinmestaruuskilpailuihin. Elettiin v.1951, oheisessa kuvassa tämän kilpailun sarjavoittajat: vas. Liisa Järvinen, Riitta Kaakinen, Maija Lähdesmäki, Tellervo Härmä, Pirkko Nuottajärvi ja Liisa Nurro.

Tellervo Poutiaisen (e. Härmä) luistimet piti teroittaa. Hän näytti suutarille, kuinka terä piti teroittaa niin, että keskelle tuli ura. Suutari teroitti luistimiin niin syvät urat, että niillä ei päässyt luistelemaan lainkaan taaksepäin.

Ilmari Martikkala oli –50luvulla Leivo -niminen pienkone. Hän halusi lahjoittaa muutamille talviurheilijoille ilmaisen kyydin ”ilmojen halki”. Mm. Olle Lundell sai olla mukana elämänsä ensimmäisellä lentomatkalla. Matkaan lähdettiin pellolta, jossa nyt on jätevedenpuhdistamo ja nuorille näytettiin laajaa lakeutta aina Kouraa myöten.

Heikki Koskinen ja Aimo Poutiainen päättivät mennä urheilutunnilla suoraan kentälle, koska oli kaksoistunti ja se alkoi aamukahdeksalta. Muut luokan oppilaat menivät koulun kautta, jossa sen ajan mukaan oli aamuhartaus. Juuri sillä kerralla sattui olemaan virsikirjatarkastus. Kun Heikki ja Ami olivat jo luistelemassa, saivat muut luokan pojat rapsut virsikirjan unohtamisesta.

Jussi Autio
Matti Koivunen
Eeva Saha