Helmi Laamanen

Heippa!

Olen suorittanut I-tason valmentajakoulutuksen muodostelman puolelta, josta valmistuin keväällä 2021. Ennen oman valmentajaurani aloitusta olen toiminut luistelukouluohjaajana seurassamme vuodesta 2018 lähtien oman luisteluharrastuksen ohessa. Luistelin itse ensimmäiset 9 vuotta yksinluistelupuolella, jonka jälkeen siirryin muodostelmaluistelun pariin ja luistelin RiverPearls -joukkueessa viimeiset kolme kautta. En kuitenkaan pystynyt olemaan kauaa lajin parista poissa, vaan halusin mukaan valmennushommiin. Valmentamisessa parasta on mielestäni oppimisen ja luistelun ilon näkemin luistelijoiden kasvoilta! On mahtavaa päästä jakamaan sitä iloa, mitä olen itse saanut kokea koko elämäni ajan luistelun parissa.

Olen apuna aina siellä missä tarvitaan – sekä muodostelman että yksinluistelun puolella.

Hallilla nähdään!