Jääketut
![]() |
Jääketut – lauantairyhmä. Lauantain ryhmässä tytöt ja pojat sekä kaiken ikäiset harjoittelevat samassa. Kuluvan kauden aikana harjoitellaan mm. monipuolisesti perusluistelua eteen ja taaksepäin, erilaisia liukuja ja piruetteja sekä pieniä hyppyjä. Myös jarrutukset on syytä opetella hyvin kun vauhti lisääntyy. Tervetuloa tutustumaan menevään joukkoomme!
Jääketut -ryhmän pelisäännöt
1. Harjoitellaan rauhallisesti ja iloisesti
2. Ei saa töniä
3. Harjoitellaan ahkerasti
4. Kuunnellaan ohjaajia
5. Kaikki on kaikkien kavereita
6. Keskitytään tunnilla
Muuta huomioitavaa: Muistetaan, että ei haittaa vaikka kaatuu ja muistetaan jarruttaa.