Tiia junioreiden valintakilpailuissa III lohkossa sijalle 11.

26.10.2014

Tiia Loppi on kilpaillut viikonlopun Tuusulassa junioreiden 1. valintakilpailuissa sijoittuen kokonaistuloksissa 11. Lyhytohjelman jälkeen Tiia oli 12., mutta vapaaohjelma nosti kokonaissijoitusta yhdellä pykälällä.

Lyhytohjelman pisteet olivat 29.48, vapaaohjelman 52.00 ja yhteispisteet 81.48.  Tiia oli tyytyväinen kokonaistulokseen.  Vapaaohjelmassa muutama epäonnistuminen hypyissä ja horjahdus yhdessä piruetissa rokotti vapaaohjelman kokonaispisteitä.  - Toisissa valintakilpailuissa tammikuussa on uusi mahdollisuus ja katsotaan mihin silloin päästään, tuumaa Tiia. 

Kansallisissa junioreissa on tällä kaudella kolme lohkoa,  joissa luistelee yhteensä noin 140 juniorityttöä.  Valintakilpailuja järjestetään kaksi, joista ensimmäisestä valintakilpailusta pääsee loppukilpailuun kultakin lohkolta 3 parasta. Heidän lisäkseen 1. valintakilpailusta kaikkien lohkojen 3 pisteiden parasta yhteensä kaikista lohkoista saa loppukilpailupaikan. Samoin jaetaan loppukilpailupaikat 2.valintakilpailusta.  Loppukilpailuun pääsee siis 24 parasta ja sen lisäksi junioreissa järjestetään hopeafinaali, johon pääsee seuraavat 18 parasta.  Loppukilpailut ja hopeafinaali luistellaan maaliskuun alussa Turussa.

Onnea Tiialle ja tsemppiä toisiin valintoihin!

Tarkemmat tulokset junioreiden 1. valintakilpailuista Tuusulasta löytyy täältä.