SEINÄJOEN TAITOLUISTELIJOIDEN AAVA KANGAS JA SINI HIRVILAMPI NOVIISIEN KULTA- JA HOPEAFIINAALIIN

22.2.2018



Yksinluistelun noviisit- sarjan toiset valintakilpailut kilpailtiin viime viikonloppuna Jyväskylässä. Aava Kangas sijoittui upeasti 2. lohkon kilpailussa neljänneksi, mikä toi paikan noviisien kultafinaaliin. Sini Hirvilampi puolestaan sijoittui  kilpailussa sijalle 13. ja saavutti myös niin ikään paikan noviisien hopeafiinaaliin

 

Kansallisten noviisien sarjassa on tänä vuonna luistellut yhteensä 140 luistelijaa. Seinäjoen Taitoluistelijoista sarjassa on luistellut tänä vuonna ennätysmäärä luistelijoita, yhteensä 9 luistelijaa. Sarja on jaettu 3. lohkoon ja jokaisessa lohkossa on ollut 3 kilpailua, josta parhaiden pisteiden perusteella on ollut mahdollista lunastaa loppukilpailupaikka. Tänä vuonna parhaan pistemäärän perusteella kultafinaaliin päässeiden pisteet ovat olleet yli 41,99 ja tähän kultafiinaaliin pääsi siis sarjan parhaat 24 luistelijaa. Hopeafiinaaliin pääsyyn on pisteitä vaadittu 39,26-41,98. Hopeafinaaliin pääsi siis seuraavaksi parhaat 24 luistelijaa. 

 

Kansallisten noviisien kulta- ja hopeafinaalit luistellaan 10.3.2018 Espoossa.

 

Tulokset:

YL Noviisit: 1. Siina Ärling, JyTLS, 47,97. 2. Alexandra Zhovtobryukh, JyTLS, 47,01. 3. Sani Tienranta, RoiTa, 46,32. 4. Aava Kangas SeiTL, 44,52. ….13. Sini Hirvilampi SeiTL, 39,55. 14 Venla Hautaniemi, SeiTL, 38,69. ….20. Matleena Haapala, SeiTL, 36,40. …. 28. Krista Mansikkamäki, SeiTL, 30,43. 29. Hilla Kangas, SeiTL, 29,72. ….36. Salla Luhtala, SeiTL, 26,10.

 

Kuvat (Juha Luhtala)

 

Lisätietoja

päävalmentaja Petra Ranta-aho, p. 044 2431477